Joskus on aika olla välitilassa, jossa tuumia seuraavaa suuntaa. Se voi olla voimistavaa, elvyttävää. Ja se voi myös olla turhauttavaa. On aika tunnustella, pohdiskella, visioida. Menneisyys perävaunuineen ja toiveikkaan keveä tulevaisuus vääntävät kättä. Siinä tilassa voi olla pyörryksissä, lost in transition.
Pähkiminen ei auta, sen tiedän vankasta kokemuksesta. Puhallan pohdintapölyt pois ja irrotan itseni piinaavalta aikajanalta. Intuitioni antaa hyvin yksinkertaisen vastauksen: nauti vaan. Nauti tästä hetkestä, tästä tilanteesta. Ota vastaan se mitä tässä nyt on.
Ohjaan siis itseni napakasti siihen vaikeimmin hahmotettavaan tilaan: tähän hetkeen. Voinko jättää eilisen laahuksen ja huomisen huolet pois tästä tilasta, jossa juuri nyt olen? Ehkä jopa nauttia? Ihmiselle se on ihmeen vaikeaa, sillä mieli haluaa koko ajan järjestellä jotain.
Huomaan, että minun on itse annettava rauha itselleni. Etten ole vaatimassa, tuomitsemassa tai potkimassa itseäni persuksille, sillä silloin en ole rauhassa. Kun annan itselleni rauhan, voin olla tässä. Nauttimassa vaan.
