Halauksia elämälle!

Täytin hiljattain kunnioitettavat neljäkymmentä vuotta. Tässä vaiheessa vuosien kertymiseen suhtautuu jo kokemuksen tuomalla tyyneydellä, lähinnä ihmetyksellä. Taas uusi luku, joka yrittää määrittää minua joksikin?

Olen jo vuosia sitten päättänyt tuntea kiitollisuutta elämästä, erityisesti syntymäpäivinä. Joka syntymäpäivä iloitsen syntymästäni ja ajattelen lämmöllä tähänastista elämääni. Olen kiitollinen, että olen saanut elää taas yhden vuoden. Ruikutuksia vanhenemista en jaksa kuunnella, on tämä kuitenkin sen verran ihmeellinen kokemus, kaiken ikäisenä. Elämä on ihmisen parasta aikaa, as they say. 

Kaksikymppisenä ”vanheneminen” tuntui paljon dramaattisemmalta; syntymäpäiviin liittyi sentimentaalista riehakkuutta ja painetta siitä, mitä kaikkea pitäisi tässä vaiheessa elämää ihmisellä jo olla. Ja sitten sitä kolmenkympin tuolla puolen pikkuhiljaa rentoutuu ja antaa itsensä olla. Ei tarvi. Jokaisella on omanlaisensa polku ja se on usein aika erilainen kuin mitä on nuorena elämän rakentamisen tuskassa kenties suunnitellut.

Sain anopiltani uskomattoman, neljänkymmenen ruusun kimpun. Voi mitä muhkeutta ja kauneuden runsautta! Yksi ruusu joka vuodelle. Miten helppoa on ihailla jokaista näistä hehkeistä ruususista. Voinko tuntea samoin jokaista elämääni vuotta kohtaan? Halasin ja nuuskuttelin koko runsasta kimppua ja samalla tulin antaneeksi halauksia ja rakkautta kaikille vuosilleni. Eheyttävää.

 

Vanhempani olivat tehneet ihanan kortin, jossa oli kuvia minusta vuosien varrelta ja teksti, jonka olin kirjoittanut kymmenvuotiaana. Tekstissä kerroin itsestäni ja elämästäni ja kuvailin yksityiskohtaisesti, mitä kaikkea näen kerrostaloasuntomme pihalla. Ajatella, jo tuolloin tein siis samaa mitä tässä blogissa: tarkkailin luontoa ja todellisuutta ympärilläni ja pohdiskelin sitä kautta elämääni. Hih hih!

 Tässä otteita kymmenvuotiaan Mirkka-Maarian tekstistä:

”Näen edessäni kolkon näköisen toisen kerrostalon, sen parvekkeet ovat ikkunaani päin. Maa on paljas, viime kesän haalistunut ruoho vain paikallaan. Yksi lumikasa piha kentän reunassa törröttää likaisena. Kankeata betoni seinää piristävät parvekkeilla riippuvat vaatteet, lakanat, pyyhkeet ja muut värikkäät kankaat. ”

”Joku puu siellä täällä ja joku lintu keikuttelee pyrstöään pihanurmella. Oikein, se on västäräkki, joka etsii ruokaa maasta. Kukka laatikko seisoo parvekkeen alla kukat kuihtuneina. Se on kaupunkilaispihan kolkko maisema, muuta en nää. ”

Voi hellyyttä. Elämän totinen tarkkailija, silloin ja nyt. Vaikka nykyään lienen vähemmän totinen. Tavoitteeni on, että seuraavan neljänkymmenen vuoden kuluttua olen yhtä naurua. :-D

Synttäriruusut viikon kuluttua.

Aurinkoa ulkona, aurinkoa sisällä

Kevään yksi suurimmista ihmeistä on se, mitä tapahtuu ihmisen kasvoissa. Kun aurinko jälleen kömpii esiin sumuisen ja harmaan kauden jälkeen, ihminenkin tepastelee esiin uudessa asennossa ja kääntää kasvonsa valoon, kuten kukat tekevät. Ilme pehmenee, silmät kirkastuvat, hymyäkin voi havaita. 

Muutos kasvoissa ei voi olla vaikuttamatta yleiseen tunnelmaan. Aurinkoiset kasvot ovat olennainen osa kevään avautumista ja valossa kylpevää maisemaa. Kyllä, näillä leveysasteilla me totisesti osaamme nauttia auringosta. Me ymmärrämme valon merkityksen.

Olen matkani varrella oppinut näkemään, että minulla on aurinko myös sisälläni. Se on olemassaolon syke, tietoisuus, rauha. Elämää ylläpitävä voima. Kun annan sen tulla esiin, tunnen iloa ja levollisuutta. Se on sisäinen hymy, joka leviää myös kasvoilleni. Tyypillisesti tuo sisäinen aurinko peittyy mielen sumuun, ajatusten ja tarinoiden pilvipeitteen taakse. Siellä se kuitenkin koko ajan on, piilossa tai ei.

Kun ulkoinen aurinko tai sisäinen aurinko peittyvät sinne pilvien taakse, käyttäydymme usein kuin niitä ei olisi olemassakaan. Hymy ja valo katoavat katseesta, uskomme taas sumun todellisuuteen. 

Mitä jos ilmeestäni ja asennostani näkyisi koko ajan tieto siitä, että aurinko on olemassa ja paistaa taukoamatta? Olkoon pilvipeitteen takana tai ajatusten sumuverhon takana, siellä se silti valaisee. Voisin antaa sisäisen hymyn näkyä naamallani säästä huolimatta. :-)