Hyvästit kipinöille ja ropinoille!

Jytisevä ja mehevä elokuu. Täynnä värikästä elämää.  Vihaista ukkosen isäntää, hellivää aurinkoa ja saavisadetta. Epätoivoisia amppareita ja pelokkaasti huitovia ihmisiä (minä kuulun heihin). 

Ja kukas sieltä kuvasta kurkkii? Tietysti tutut jackmaniit jälleen elokuussa, nyt salaperäisen utuisesti esitettyinä. Väriläikkinä valopallojen keskellä. Blogissani kärhöt ovat saaneet luvan markkeerata alkua, keskikohtaa ja loppua. 

Niin. Nyt on tullut aika sulkea Ilon kipinä -blogi. Se on oman aikansa palvellut ihanasti ja auttanut minua ilmaisemaan ajatuksiani luonnosta ja elämästä. Tämän kahden vuoden aikana melko moni vuodenaika ja kukka ja säätila on saanut toimia inspiraationi lähteenä. Siitä kiitokset kaikille tahtomattaan osalliseksi joutuneille luontokappaleille!

On aika uusille jutuille ja uudenlaiselle ilmaisulle. Millaiselle, sitä en vielä osaa pukea sanoiksi. Tulossa lienee vapaata ajatustanssia erilaisten teemojen ympärillä. Ilmoitan täällä sitten uudesta blogista, kun sellainen joskus syntyy.

Kiitos ja halaus teille, harvoille ja valikoituneille, lukijoilleni! 

Kukka ja avautuva tietoisuus

Kaipasin jotain ylevöittävää lukemista ja tartuin vuosien jälkeen uudestaan Eckhart Tollen kirjaan A New Earth. Muistin, että kirja kolahti lujaa viime kerralla. Ja niin se tekee nytkin: uskomatonta viisautta joka sivulla.

Heti kirjan alussa Tolle kertoo tietoisuuden kehityksestä ja sen kukoistukseen puhkeamisesta. Ihanasti hän puhuu kukista ja siitä, kuinka kukka luonnollisessa kauneudessaan voi avata meille tien olemassaolon syvään ymmärrykseen ja elämänilon kokemukseen.

”Kukan kauneuden havaitseminen voi saada ihmisen näkemään sen kauneuden, joka on olennainen osa heidän sisintä olemustaan. Ensimmäinen kauneuden kokemus oli tärkeimpiä tapahtumia ihmisen tietoisuuden evoluutiossa. Ilon ja rakkauden tunteet ovat samaa alkuperää kuin tuo kauneuteen havahtuminen.”

Hauraat ja herkät kukat ovat Tollen mukaan kasvikunnan ”valaistuneita”, ne edustavat henkisiä arvoja, kuten iloa ja kauneutta. Kukat ovat ikään kuin sanansaattajia eri ulottuvuuksista, silta fyysisen ja henkisen maailman välissä.

Näin olen itsekin aina kukkien voiman kokenut, vaikka en ole keksinyt yhdistää kukan kauneutta tietoisuuden kehittymiseen. Se kuinka yksittäinen kukka voi herättää, vaikka hetkeksikin, kokemuksen olemisen kauneudesta ja merkityksellisyydestä, sen allekirjoitan. 

Kuulemma jo Buddha opetti aikoinaan hiljaista seremoniaa, jossa vain tuijotettiin kukkaa. Käsittääkseni kukkameditaation avain on siinä, että ei yritä arvioida, tulkita tai analysoida kukkaa. On vain siinä kukan kanssa ja vastaanottaa sen olemusta ja kauneutta. Kun hymy leviää kasvoille kuin itsestään, on saanut kiinni oman olemuksen totuudesta.

Tulppaanien taikaa

Toukokuu ja tulppaanit, tarvitseeko sanoa enempää. Kaikenvärisiä, monenmuotoisia. Keinuvat hehkuvina palleroina ja sädehtivinä tähtinä kesätuulessa. Auringossa niiden värit loistavat ihan saturaation ylärajoilla. Pysähdyn tervehtimään ja ihailemaan. 

Kaikki tietävät, että tulppaanit ovat kevään lähettiläitä. Minulle tuo merkitys vakiintui viimeistään silloin, kun muutin nuorena tyttönä Helsinkiin opiskelemaan. Alkuvuodesta kun tulppaaneita alkoi ilmestyä kukkakauppoihin, vein rakkaalle mummilleni kimpun pieniä keltaisia tulppaaneja. Siitä tiesimme, että valon aika koittaa ja kevät hiipii hiljalleen kohti. 

Nyt jo edesmennyt mummini oli myös kaunosielu ja tarkkailija. Hänen kanssaan saatoin jakaa luontohavaintoja tietäen, että hänessäkin jokin liikahtaa näiden kokemusten äärellä.

Nyt on alkukesä ja suuri osa tulppaaneista on jo kukkinut. Onneksi ehdin kuvaamaan näitä kaunottaria eilen aurinkokylvyssä.  Mummini oli syntynyt toukokuussa, tulppaanien puhkeamisen aikaan. Hänelle lähetän tänään lämpöisiä ja kiitollisia aatoksia, sillä on rikkautta jakaa kauneuden kokemuksia sellaisen kanssa, joka tuntee saman ilonkipinän sydämessään. :-D