Kevään ensimmäiset

"Äiti, äiti! Mä näin kevään ensimmäisen perhosen! Se oli keltainen."
Mahtavaa, olen nähtävästi onnistunut tartuttamaan pian nelivuotiaaseen esikoiseeni luonnon tarkkailemisen ilon. Siellä se kaaliperhonen lepattelee pihalla, auringon lähettiläs. Ja ensimmäisistä takapihalle avautuneista krookuksista on kohkattu pari päivää. Tyttö myös haluaa kuvata kukkia, tulee siinäkin äitiinsä.

Innostunut yleisö on siis taattu, kun kerron nähneeni eilen illalla ketun. Se onkin kyllä aika harvinaista. Keväällä sitä osaa paremmin katsoa jokaista näyttäytyvää yksityiskohtaa uusin silmin, lapsen silmin. Kevät on ihmeitä täynnä. Tänään on bongattu myös kevään ensimmäinen kimalainen ja punarinta.

Huhtikuinen hopeatarjotin

Pelkäänpä, että olen kohta varsinainen April’s fool, kun alan todella teolla höpöttää kevään puhkeamisesta ja esiin nousevista krookuksista. Mutta ei voi mitään, se on menoa nyt. Purot lirisevät jo kiitettävästi, vaikka lunta on vielä kosolti maassa.

Rakas ystäväni antoi minulle eilen tärkeän muistutuksen. ”Älä mieti, mihin pitäisi pyrkiä. Mieti sen sijaan, mitä haluat antaa itsellesi.”  Voilà! Sehän kääntää koko kuvan. Toisin sanoen, sen sijaan että jää kiinni etsimisen ja löytämisen ikiliikkujaan, voikin keskittyä vastaanottamaan.

Siihen kyllä huhtikuu on otollista aikaa. Lahjoja on tarjolla oikein hopeatarjottimella: aurinkoa, keväthullujen lintujen viserrystä ja esiin punkevaa elämänvoimaa. Olo on äveriäs, hymyilyttää.