Nyt sen kai voi jo julistaa: rakastan kevättä! Joka vuosi
tarkkailen innosta pinkeänä auringon lisääntyvää näyttäytymistä ja
mahdollisesti madaltuvaa lumikerrosta. Linnut lirkuttavat puissa täynnä uutta
elämänriemua. Kun mittari nousee nollan yli, hihkun riemusta. Lumi muuttuu
vedeksi, kohta maa paljastuu, jeee!
Mutta eihän tässä tietenkään ole koko totuus. Kevät on
oikullisuutensa vuoksi joskus varsin vaikea rakastettava. Etenkin maalis- ja
huhtikuu paljastavat kevään petturiluonteen. Aurinkoinen nollakeli voi muuttua parissa
tunnissa hyytäväksi lumimyräkäksi. Lumen
alta paljastunut märkä asvaltti onkin tuossa tuokiossa hengenvaarallinen
luistinrata.
Tämä aamu avautui kylmänä ja huikaisevan aurinkoisena. Nyt
lämpötila on nollassa ja ilma sakeana lumipyrystä. Soutaa, huopaa. Mutta kevät,
en voi sille mitään, aina vaan avaan sydämeni sinulle yhtä ilolla ja
luottavaisena. Välillä hymy hyytyy, mutta so what.
Eihän kukaan rakas toimi odotusten mukaisesti. Eikö
todellinen rakkaus ole pyyteetöntä hyväksymistä? Joten kevät, senkun
oikuttelet. Kyllä se aurinko jossain vaiheessa voittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Laita kommenttia, kiitos! :-D