Ihmeellistä, miten pitkään aurinko on hellinyt meitä, lämpöäkin on riittänyt. Kesä on toden totta venyttänyt itseään kiitettävästi, pohjoisen asukki kumartaa. Olen imenyt itseeni valonsäteitä ja nauttinut olemisen helppoudesta. Kesä on kepeyttä, siristeleviä silmiä, paljaita varpaita. Huolettomia neuletakkeja t-paidan päällä.
Silti mieleen hiipii se haikea tunne. On jo syyskuu, kesän aika on vääjämättä ohi. Lämmin suvi pistetään nyt pakettiin ja kaivetaan villasormikkaat esille. Ihmetellään sienissä asuvia toukkia.Syksyssä on oma taikansa. Se edustaa uusia värejä, maadoittavia tuoksuja, eri kulmaan vääntyvää valoa.
Silti huomaan, että etenkin pienten lasten myötä syksy ja talvi hirvittävät aiempaa enemmän. En voi olla ajattelematta, että edessä on haastavien pukemisrituaalien ja vaikean liikkumisen kausi... Grrrrr.
Mutta hei, nyt on vasta alkusyksy, ja mitä kaunein sellainen. Aurinko säteilee, tuulee, muutama keltainen lehti leijailee maahan. Kaikki aikanaan ja nyt on nyt, sanoi pottu kun pataan joutui. Ihailen värejä. Ripustan pyykit pihalle kuivumaan, kun vielä voin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Laita kommenttia, kiitos! :-D