Eräänä aurinkoisena ja pakastavana tammikuun päivänä soin
itselleni taiteilijatreffit lumisessa metsässä.
Tiedämme kaikki sen lumoavan näyn, kun aurinko peilaa
itseään valkealla pinnalla (vaikka lunta oli vähän) ja lumikiteet kiipeilevät
sädehtien toistensa päällä. Huurteiset, lumipeitteiset puut hohtavat valossa
uljaina kuin valkoiset ritarit.
Sallin itseni pysähtyä ja ottaa vastaan maiseman puhtaan
kauneuden. Lumisen metsän syvä rauha, jota pikkulinnut korostavat sirkutuksellaan
latvustossa. Kun menen korkeiden koivujen alle seisomaan, päälleni leijuu
kevyitä lumihöyheniä. Tätä todellakin on Talven Ihmemaa.
Voin katsella, voin ihailla. Mutta otan askeleen syvemmälle,
katsojasta kokijaksi. Annan kokemuksen humpsahtaa ihon alle, tunnen sen
ihmeellisyyden koko kehollani. Kauneuden kokemus on tunne, joka menee
lävitseni. Se koskettaa nahkaa ja sydäntä. Se on yhteyden kokemus, joka valuu
noroina ulos silmistä.
Puhdas kokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Laita kommenttia, kiitos! :-D