Aurinkoa ulkona, aurinkoa sisällä

Kevään yksi suurimmista ihmeistä on se, mitä tapahtuu ihmisen kasvoissa. Kun aurinko jälleen kömpii esiin sumuisen ja harmaan kauden jälkeen, ihminenkin tepastelee esiin uudessa asennossa ja kääntää kasvonsa valoon, kuten kukat tekevät. Ilme pehmenee, silmät kirkastuvat, hymyäkin voi havaita. 

Muutos kasvoissa ei voi olla vaikuttamatta yleiseen tunnelmaan. Aurinkoiset kasvot ovat olennainen osa kevään avautumista ja valossa kylpevää maisemaa. Kyllä, näillä leveysasteilla me totisesti osaamme nauttia auringosta. Me ymmärrämme valon merkityksen.

Olen matkani varrella oppinut näkemään, että minulla on aurinko myös sisälläni. Se on olemassaolon syke, tietoisuus, rauha. Elämää ylläpitävä voima. Kun annan sen tulla esiin, tunnen iloa ja levollisuutta. Se on sisäinen hymy, joka leviää myös kasvoilleni. Tyypillisesti tuo sisäinen aurinko peittyy mielen sumuun, ajatusten ja tarinoiden pilvipeitteen taakse. Siellä se kuitenkin koko ajan on, piilossa tai ei.

Kun ulkoinen aurinko tai sisäinen aurinko peittyvät sinne pilvien taakse, käyttäydymme usein kuin niitä ei olisi olemassakaan. Hymy ja valo katoavat katseesta, uskomme taas sumun todellisuuteen. 

Mitä jos ilmeestäni ja asennostani näkyisi koko ajan tieto siitä, että aurinko on olemassa ja paistaa taukoamatta? Olkoon pilvipeitteen takana tai ajatusten sumuverhon takana, siellä se silti valaisee. Voisin antaa sisäisen hymyn näkyä naamallani säästä huolimatta. :-)