Mikä viisaus on minulle totta?

Olen kyllästynyt viisauksiin. Olen kyllästynyt siihen, kuinka mieleni hakee jatkuvasti uusia johtolankoja havaitakseen itsensä uudesta kulmasta. Ymmärtääkseen hieman lisää, löytääkseen taas yhden puuttuvan palasen. 

Olen kyllästynyt syvälliseen tietoon, hyviin pointteihin ja ratkaisun avaimiin. Kun yritän ymmärtää elämän suuria kysymyksiä, näen, kuinka mieleni se siinä jahtaa omaa häntäänsä. Ympäri ja ympäri. Tietoa kertyy ja näkemystä karttuu, ja kuitenkin, saman hännän perässä pyöritään.

Ymmärryksen ja tietoisuuden kasvulla on valtava merkitys. Muuten en olisi tässä, tällaisena kuin nyt ja tällaisten tuntemusten kanssa. Mutta vaikka tietoa ja ymmärrystä olisi pohjattomasti, se ei itsessään saa minua elämään sitä todeksi. Tieto ei auta minua kokemaan eikä olemaan oma totuuteni. Siksi sanon tänään: olen saanut tarpeekseni viisauksia.

Olen kyllästynyt kehittymään, jos kehitys tarkoittaa taas yhtä ulkopuolelta tullutta ajatelmaa, joka saa mieleni jahtaamaan itseään. Jos se tarkoittaa etsimisen jatkumista. 

Mutta jos kehitys tarkoittaa sitä, että osaan kuunnella itseäni yhä tarkemmin, avautua itselleni ja aistia maailmaa ympärilläni yhä syvemmin, sille olen avoin. 

Kun siis sanon, että olen kyllästynyt viisauksiin, sanon sen mielelleni, joka pyrkii pitämään yllä ikuista etsintää. Sanon sen tarinoilleni, jotka hakevat ratkaisuja kehää kiertäviin dilemmoihinsa. Sanon sen lempeästi itselleni ja tarkoitan: ei enää vahvistusten ja ohjauksen etsintää ulkopuolelta. 

Sillä viisaudella ei ole merkitystä, ennen kuin annan sen olla totta minussa.